tiistai 18. elokuuta 2015

114.Treeniä kisoja varten

Moikka!
Tänään treenattiin Baten kanssa pientä rataa viikonlopun kisoja varten. Menen siis Niihamassa seuramestaruuksissa pienet luokat, 90cm ja 100cm. 90cm on TRS juniorimestruus.
Aloitin Baten verkkaamisen käynnissä, taivutellen hepan hyvin. Siirryin raviin, ja taivuttelin samalla tavalla, ja otin myös parit väistöt. Otin pari ympyrää laukkaa, ja sitten aloin tulemaan pientä pystyä keskellä. Tulin pystyä laukassa, ja otin pystyn jälkeen pysäytyksen. Tämä auttoi huomttavasti siihen että Bate pysyi paremmin allani. Batella kun on tapana vähän juosta karkuun kaikkea. Kun tämä pysäytys tehtävä onnistyi, tulin tehtävää siten, että jatkoin laukassa, mutta menin esteen jälkeen aivan suoraa loppuun asti. Se onnistui itseasiassa tosi hyvin! Sen jälkeen tuli pari kertaa 'maastoesteen' ettei Bate pelkäisi sitä niin kovasti. Sitten tulin radan.
Ensimmäisenä maastoeste, toisena pinkki pysty, kolmantena pysty-okseri sarja ja vielä perään maastoeste toisesta suunnasta. Pienenä ratana tämä sujui aika ongelmitta, mutta kun esteet nousivat metriin ja siitä ylöspäin, en onnistunut näkemään yhtään hyvää hyppy paikkaa. Pidin pienen tauon, ja tulin uudelleen, niin jo taas onnistui! En tiedä miksi, mutta minulle tuli täysi blackout, eli unohdin ihan täysin mitä piti tehdä. Viimeisen karran kun tulin radan, olin tosi tyytyväinen! Paikat osui aika hyvin, ja Bate ei juossut ja riehunut mitään! Omaan ratsastukseenikin olin paljon tyytyväisempi kuin viime hyppy kerralla!

torstai 13. elokuuta 2015

113. Hyppelyä

Moi!
Tänään otin Baten kanssa rata treeniä pienemmillä esteillä. Ei olla hypätty nyt vähään aikaan, ja itsekkin olin eilen ensimmäistä kertaa vikkoon selässä. Bate oli taas sitä mieltä että esteet olisivat voineet olla vaikka kaksi metrisiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se kuvasti tänään tosi hyvin meitä. Verkka meni hyvin ja rauhassa, hieman Bate kyttäili esteitä (tynnyreitä ja renkaita) mutta siitäkin selvittiin näyttämällä esteet kunnolla. Verkkasin Baten normaalisti kaikissa askellajeissa ja sitten aloin tulemaan ravissa pientä pystyä. Se meni hyvin joten tulin laukassa. Kun se sujui, tuli pinkin pystyn, jossa oli renkaat alla. Heti perään tulin vihreä-pinkki linjan neljällä askeleella. Se sujui, joten tulin sarjan. Sen jälkeen tulin kerran sinisen pystyn jossa oli pelottavat tynnyrit alla. Vähän Batea jännitti, mutta hyvin se siitä selvisi. Sen jälkeen tulin radan. Sininen ensin vasemmasta kierroksesta, siitä käännös oikealle, vihreä-pinkki linja kolmella askeleella, siitä sarja jolta suoraan vihreä pysty, ja samalla suunnan vaihto. Siitä taas sininen pysty ja siitä kolmella-neljällä askeleella pinkki pysty. Todella pieni ja sokkeloinen rata, mutta hyvä harjoitella tälläisiäkin. Batella oli tosi paljon virtaa, enkä osannut yhtään ratsastaa! Polvi oli kiinni, pohje heiluu ja on irti, kädet nousee ja on epävakaat... Onneksi olen silti super tyytyväinen tähän kertaan! Hieman ristiriitaista, tiedän. Mulla oli jotenkin tosi hauskaa tänään kun ratsastin, eikä mulla ole ollut sitä tunnetta vähään aikaan kun oon ratsastanut. Ihanaa tuntee taas näin!

tiistai 11. elokuuta 2015

112. Vähän kuulumisia meiltä

Moikka!
En oo nyt kirjottanut vähään aikaan, ja se johtuu minun laiskuudestani. Okei, olen ollut nyt viikon kipeänä, mutta olisin voinut jotain edes ilmotella meistä! Yritin kuvata Daily vlog tyylistä juttua, mutta tulin niin kipeäksi että en tehnyt mitään muuta kun nukuin. Siitä ei siis tullut mitään.

Kuitenkin, nyt niihin kuulumisiin. Olimme Kangasalla kisoissa, ja menin 100cm ja 110cm. 100cm meni ihan ok, yksi puomi mun virheiden takia. 110cm oli sitten taas jotain aivan muuta. Verkka meni hyvin, kaikki meni hyvin mutta silti... Radalla ei päästy yli yhdestäkään esteestä. Kyllä, kiellettiin ekalta ulos. Siinä ei edes tapahtunut mitään erikoista, ja este oli ihan normaali okseri. Ei päästy yli kolmannellakaan kerralla, vaikka yleensä ollaan päästy. Verkka alueella hyppäsin okserin kerran, ja Bate meinasi kieltää sillekkin! Olin ihan ihmeissäni, sillä yleensä Bate ei tee tuollaista. No, tästä ei ole onneksi suunta kun ylöspäin.

Mulla alkaa myös opiskelut torstaina, eli en tiedä miten tämän blogin nyt käy. Saattaa tulla postauksia harvakseltaan, tai sitten useastikkin. Ei kuitenkaan kannata odottaa mitään. Muitakin aika radikaaleja muutoksia on tulossa mun elämään ja samalla Baten elämään. Niistä kuitenkin vasta myöhemmin.

Tarkoituksena meillä olisi Baten kanssa mennä seuraavan kerran kisoihin 23.8. Silloin on TRS estemestaruudet, ja menen luultavasti juniormestaruuden. Luokka on korkeudeltaan 90cm. Menen luultavasti jonkun muunkin luokan, mutta en tiedä vielä minkä. Tarkoituksena olisi myös mennä Hämeen aluemestaruuksiin, mutta katsoo nyt miten menee.

Ei mulla muuta tällä kertaa!


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

111. Peltotreeniä

Moikka!
Ollan nyt leiriydytty tänne Assille Riihimäkeen, ja menin tänään Batella ensimmäisen kerran täällä. Menimme pelolla, joka oli tosi tasainen. Aluksi kävelimme laitumien ympäri, ja sitten menimme pellolle. Menin tänään ensimmäistä kertaa Batella gramaaneilla. Aloitin käynnissä taivutellen ja tein parit pienet väistötkin. Otin ravia, ja tein pari ympyrää ja pari siirtymää. Sitten otin laukkaa, ja tein laukassa ympyröitä ja otin hieman eteen. Sitten saatiinkin hyvä idea; kokeillaan sarja laukanvaihtoja! No, siinä sitten alettiin vääntämään ensin ihan vaan yhtä vaihtoa täysin puhtaasti. Kun se onnistui, lisäsin perään toisen vaihdon. Otin siis vaihtojen väliin yhden laukka askeleen, jolloin vaihdot tulivat jokatoisella. Kaksi onnistui lopulta ihan hyvin! Koitin kolmea, joka meni vähän huonommin, mutta saatiin sekin väännettyä sieltä! Loppuun vielä ravailin Baten, ja kävelin taas laitumien ympäri.



en kestä XDD


Pepsodent hymy!:D

perjantai 10. heinäkuuta 2015

110. ILMOITUS

Heissan! Eli ilmoitan vaan nyt, että lähden ensi viikoksi pois kotoa Baten kanssa. Menemme kaverilleni Assille Riihimäelle! Sinne menemiseeni ei ole mitään varsinaista syytä, kunhan nyt haluttiin vähän vaihtelua tähän arkeen. Postauksia saattaa tulla, jos saan sielä lainata konetta. Ajattelin myös kuvata sielä ollessani jonkun My Day tyylisen videon (sanokaa haluatteko vai ette). Blogin instgram -tilille (@hollantilaisenmatkassa) päivittelen ainakin kuulumisia, melkein joka päivä. Ei mulla muuta!

109. Keskiviikkokisat

Moikka!
Oltiin tuossa keskiviikkona harjoitusestekisoissa Milli-tallilla. Menin Batella kaksi metrin luokkaa, koska hyppytaukoa oli kertynyt melkein kaksi viikkoa! Kenttä oli kisoissa ihan velliä vesisateen takia...

Ensimmäinen 100cm, 80cm tai 90cm tai 100cm, A.2.0
Aloitin verryttelyn ravissa, ja tein paljon pysäytyksiä ja näyttelin esteitä Batelle. Verryttely oli siis kilpailukentällä. Radalla oli paljon "erikoisesteitä" mm. pieni muuri, trippeli. Meidän verryttelyryhmässämme oli kahsikympin, ysikympin ja metrin hyppääjiä, eli esteitä jouduttiin nostelemaan ja laskemaan. Hyppäsin Batella kaksi kertaa 80cm pystyn, kaksi kertaa 90cm pystyn ja kerran 100cm pystyn. Sitten vaihdettiinkin suuntaa, ja tultiin okseia. Tulin sen kerran jokaisella korkaudella. Sitten verkka loppui ja aloitettiin radat.
Menin odottelemaan kentän ulkopuolella olevaan kävelytys alueeseen. Pääsin valmistautumaan, jolloin näytin vielä kaikki esteet Batelle. Kun rata alkoi Bate meni tosi rauhassa! Sama jatkui koko radan ajan, ja olin todella tyytyväinen rataan! Itse tyrin parissa kohtaa, mutta se ei häiritse minua ollenkaan! Sijotuimme tässä luokassa kolmansiksi, vaikka menimme tosi rauhassa. Olin myös luokasta ainoa joka meni luokan 100cm korkuisena! Bate myös vähän niinkuin itse valitsi palkinto korista itselleen Likitn namin, joten otin sen sitteen Batelle sieltä! :D

Toinen 100cm, 90cm tai 100cm tai 110cm, A.2.0
Verryttelyssä en hirveästi hypännyt, vaan keskityin enemmänkin pysäytyksiin, ja liikkeellelähtöihin. Hyppäsin kuitenkin pystyn kerran, ja okserin kerran. Tämä rata meni mielestäni hieman vielä paremmin kuin ensimmäinen! Vauhti oli sopiva ja hypyt oli hyviä! Sijoitusta ei tästä luokasta tullut, mutta ei se kyllä haittaakkaan, koska meni niiin super hyvin!


 Oletteko te olleet keskiviikko kisoissa?

Missä?