sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

111. Peltotreeniä

Moikka!
Ollan nyt leiriydytty tänne Assille Riihimäkeen, ja menin tänään Batella ensimmäisen kerran täällä. Menimme pelolla, joka oli tosi tasainen. Aluksi kävelimme laitumien ympäri, ja sitten menimme pellolle. Menin tänään ensimmäistä kertaa Batella gramaaneilla. Aloitin käynnissä taivutellen ja tein parit pienet väistötkin. Otin ravia, ja tein pari ympyrää ja pari siirtymää. Sitten otin laukkaa, ja tein laukassa ympyröitä ja otin hieman eteen. Sitten saatiinkin hyvä idea; kokeillaan sarja laukanvaihtoja! No, siinä sitten alettiin vääntämään ensin ihan vaan yhtä vaihtoa täysin puhtaasti. Kun se onnistui, lisäsin perään toisen vaihdon. Otin siis vaihtojen väliin yhden laukka askeleen, jolloin vaihdot tulivat jokatoisella. Kaksi onnistui lopulta ihan hyvin! Koitin kolmea, joka meni vähän huonommin, mutta saatiin sekin väännettyä sieltä! Loppuun vielä ravailin Baten, ja kävelin taas laitumien ympäri.



en kestä XDD


Pepsodent hymy!:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti