En tiiä että miten tuun kestään tän... En mä varmaan kestäkkää. Tää oli se päivä mitä oon kauhun valtaamana odottanu. En uskonu missään vaiheessa et tää olis näin vaikeeta. Päästää irti. Antaa mennä. En tuu varmaan ikinä pääseen tästä täysin yli. Helpottaahan se ajan kanssa. Mut täysin en tuu ikinä pääseen tästä yli. Tai aianki se tuntuu siltä. Kaikki varmaan nyt ihmettelee että mitä sä et tuu kestään. Ja se asia hyvät ystävät on se että mun kaikista rakkain poni ystävä on lähtenyt uuteen kotiin. Ja tää poni ystävä on Marotte.
Marru tuli meille vuonna 2013 maaliskuussa. Muistan sen niin elävästi, kuin eilisen. Ja sen kun oltiin kokeilemassa Marrua. Mentiin huittisissa olevalle K&K-tallile kokeilemaan ponia. Oltiin hieman ennen Marrun omistajia paikanpäällä. Ei kuitenkaan paljoa. Kun omistajat saapui paikalle, muistan millainen auto oli ja millainen koppi oli. Marru otettiin ulos ja ponin omistaja alkoi harjata sitä. Sen jälkeen hän laittoi Marrulle suojat ja sitten satulan. Kun poni oli suitsia myöten varustettu, menin hakemaan omat kamani ja sitten sain taluttaa poni maneesiin. Marru meni mielestäni tosi lujaa, ja omistaja kehotti minua kävelemään hieman reippaammin, niin ponin piteleminen olisi helpompaa. Maneesissa Marrun omistaja meni vähän aikaa ponilla, ja sain katsella silmä tarkkana ponin liikkeitä. Muistan siitä kaiken. Ponilla oli tummansininen huopa jossa oli punainen hassu tasku. Nappi suojat, mustat suitset, musta satula. Kun omistaja oli mennyt Marrulla tarpeeksi, oli minun vuoroni. Jännitin hieman, mutta se tuskin näkyi paljoa päälle päin. Kun otin ravia ja yritin istua alas, tuntui siltä kuin pomppaisin joka askeleella ainakin metrin ilmaan. Laukassa sama juttu. laukkaan totuin kylläkin aika nopeasti. Kun aloitin hyppäämisen, esteet olivat pieniä, ehkä 50cm. Omistaja antoi kokoajan neuvoja ja nosteli esteitä. Kun omistaja nosti radan 80-90cm olin todella jännittynyt. Kaikki vain sanoivat että luota poniin niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Luotin. Ja me pääsimme radan puhtaasti ilman mitään ongelmaa. Siitä hetkestä asti olen luottanut Marruun.
Ekat kisat. Ne olivat Kivitallilla 5.5.2013. Menin Marrulla 70cm ja 80cm. Kisoihin lähdettäessä jännitin tosi paljon. Kisapaikalla jännitin vielä enemmän. Kun pääsin Marrun selkään jännityr loppui. Kuin seinään. Otin pari verkkahyppyä pystylle, ja noin kolme hyppyä okserille. Kun lähdin seiskakympin radalle, ainoa asia mikä minua jännitti oli se että muistanko radan. Päästiin rata puhtaasti ja voitettiin. 80cm voitettiin myös! Olin poniin niin sanoinkuvaamattoman tyytyväinen. Ja myös ylpeä.
Kokonaisuudessaan Marrun ja minun yhteinen aikani on ollut uskomatonta. Kaikki epäonnistumiset lukuunottaen. Olen luottanut Marruun 200% ja se minuun. En osaa sanoa mitään tiettyä kohokohtaa meidän yhteiseltä ajalta...koko aika ton ponin kanssa on ollut niin ihanaa. En pysty sanoon siitä mitään pahaa. Sillä ponilla on niin hyvä sydän ja se ei iknä tekis kenellekkään pahaa.
Marrun kanssa kisasimme korkeimmillamme alue 100cm. Pääasiassa kuitenkin 90cm. Menlkein joka kisoissa, kun menin 90cm, voitimme. Ei enään mitään lisättävää tähän.
Ja tänään, kun vein Marrun koppiin, itkin kokoajan. En hiljaa, enkä kovaakaan. Laitoin Marrun kiinni. Olin siellä vielä hetken ponin kanssa. Itkin kokoajan. Halasin ponia tiukasti ennen kuin lähdin. Annoin pusun ja halasin vielä kerran. Sitten sanoin sille "rakastan sua" ja lähdin. Lähdin itkien.
Nyt kirjoitan tätä postausta itkien, pyyhe edessäni.
Love u Marotte<3