Tänään otin Baten kanssa rata treeniä pienemmillä esteillä. Ei olla hypätty nyt vähään aikaan, ja itsekkin olin eilen ensimmäistä kertaa vikkoon selässä. Bate oli taas sitä mieltä että esteet olisivat voineet olla vaikka kaksi metrisiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se kuvasti tänään tosi hyvin meitä. Verkka meni hyvin ja rauhassa, hieman Bate kyttäili esteitä (tynnyreitä ja renkaita) mutta siitäkin selvittiin näyttämällä esteet kunnolla. Verkkasin Baten normaalisti kaikissa askellajeissa ja sitten aloin tulemaan ravissa pientä pystyä. Se meni hyvin joten tulin laukassa. Kun se sujui, tuli pinkin pystyn, jossa oli renkaat alla. Heti perään tulin vihreä-pinkki linjan neljällä askeleella. Se sujui, joten tulin sarjan. Sen jälkeen tulin kerran sinisen pystyn jossa oli pelottavat tynnyrit alla. Vähän Batea jännitti, mutta hyvin se siitä selvisi. Sen jälkeen tulin radan. Sininen ensin vasemmasta kierroksesta, siitä käännös oikealle, vihreä-pinkki linja kolmella askeleella, siitä sarja jolta suoraan vihreä pysty, ja samalla suunnan vaihto. Siitä taas sininen pysty ja siitä kolmella-neljällä askeleella pinkki pysty. Todella pieni ja sokkeloinen rata, mutta hyvä harjoitella tälläisiäkin. Batella oli tosi paljon virtaa, enkä osannut yhtään ratsastaa! Polvi oli kiinni, pohje heiluu ja on irti, kädet nousee ja on epävakaat... Onneksi olen silti super tyytyväinen tähän kertaan! Hieman ristiriitaista, tiedän. Mulla oli jotenkin tosi hauskaa tänään kun ratsastin, eikä mulla ole ollut sitä tunnetta vähään aikaan kun oon ratsastanut. Ihanaa tuntee taas näin!
torstai 13. elokuuta 2015
113. Hyppelyä
Moi!

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Haha ihana Pate :D Kiva postaus!
VastaaPoistaKiitos!!
Poista